Miksi niin moni elämäntapamuutos epäonnistuu?

Tiedätkö, miksi haluat muutosta? Mikä on motiivisi elämäntapamuutoksen taustalla? Tuntuuko sinusta, ettei itsekurisi riitä muutoksen tekemiseen? Ovatko muutokset tapa tehdä itsellesi hyvää vai keino rankaista itseäsi?

Miksi niin moni elämäntapamuutos epäonnistuu?

Minulle tulee tasaisin väliajoin asiakkaita, joiden tavoitteena on pudottaa painoa ja samalla saada enemmän energiaa arkeen. Heistä moni on jo yrittänyt useita kertoja itsekseen, onnistumatta. Kun he ovat kokeilleet riittävän monta kertaa itse, he ottavat yhteyttä valmentajaan.

Istun aina uuden asiakkaan kanssa pidemmäksi aikaa alas ja keskustelen heidän taustoistaan ja tavoitteistaan. Ei ole ollenkaan harvinaista, ettei asiakas oikeastaan edes tiedä, miksi haluaa muutosta. Ja tähän moni muutos kaatuukin.

Ei itsestään huolehtiminen ja muutoksen tekeminen ole aina kivaa. Ei todellakaan. On paljon asioita, jotka eivät tunnu mukavilta tai helpoilta ja vaativat työtä.

Siksi onkin todella tärkeää tietää, MIKSI haluaa muutosta.

Miten muuten jaksat tehdä työtä pitkäjänteisesti tavoitteesi eteen, jos et edes tiedä miksi kyseistä asiaa haluat? Mikä on silloin sinua eteenpäin ajava voima, kun eteen tulee haasteita tai vastoinkäymisiä?

Niimpä.

Tämä on kuitenkin vain yksi syy epäonnistumisten taustalla. Syitä on muitakin.

Kerron sinulle tässä artikkelissa 5 yleisintä syytä, miksi elämäntapamuutokset epäonnistuvat. Toivottavasti sinun muutoksesi ei kaadu näihin.<3

5 Syytä, miksi elämäntapamuutos epäonnistuu

1. Tavoite ei nojaa omaan arvomaailmaan – tai on pahimmillaan ristiriidassa sen kanssa

Oletko koskaan pysähtynyt miettimään omia arvojasi? Mikä sinulle on tärkeää ja merkityksellistä?

Jos tavoite (esim. painonpudotus ja/tai elämäntapamuutos) ei nojaa omaan arvomaailmaan, on sillä huomattavasti isompi todennäköisyys epäonnistua.

Miksi?

Koska eläessäsi omien arvojesi mukaisesti, koet elämäsi merkityksellisenä. Olet onnellisempi ja tyytyväisempi elämääsi. Teet asioita ja myös muutoksia mielelläsi, sillä ne tuovat jotain hyvää elämääsi.

Mainitsin aikaisemmin, ettei muutosten tekeminen ole aina miellyttävää ja kivutonta. Jos elämätapamuutoksella ei ole sinulle mitään syvempää merkitystä, heität todennäköisesti tiukan paikan tullen hanskat tiskiin – koska miksi uhraisit kallisarvoista aikaasi ja energiaasi?

Lue myös: Kuljetko sinä omia arvojasi kohti?

Jos kuitenkin tavoitteesi nojaa jollain tasolla arvoihisi, siedät paremmin myös epämukavuutta ja muutosta. Olet oikeasti valmis tekemään tarvittavia muutoksia, koska ne tuovat sinulle jotain tärkeää ja merkityksellistä.

2. Teet muutoksia väärin perustein – rankaistaksesi itseäsi, et pitääksesi huolta itsestäsi

Elämäntapamuutoksen tavoitteena on parantaa elämänlaatuasi sekä edistää terveyttäsi ja hyvinvointiasi.

Luuletko tosiaan, että rankaisemalla itseäsi alat voimaan paremmin arjessasi?

On surullista, miten moni tekee muutoksia siksi, että vihaa itseään. Parempien valintojen tekeminen tulisi lähteä ajatuksesta, että haluat tehdä itsellesi hyvää. Sinun tulee haluta pitää hyvää huolta itsestäsi, sillä kukaan muu ei voi tehdä parempia valintoja sinun puolestasi.

Sinun täytyy ottaa vastuu itsestäsi ja elämästäsi.

Mieli on vahva työkalu, kun sitä osaa käyttää oikein. Sinun täytyy muuttaa ajatusmaailmaasi niin, että muutokset alkavat lähteä halusta pitää itsestäsi huolta – sen sijaan, että tekisit valintoja vihan ja rankaisun kautta.

Tämä on yksi iso asia onnistuneen elämäntapamuutoksen taustalla.

Lue myös: Nämä 4 asiaa sinun tulee tietää, kun aloitat elämäntapamuutoksen

3. Et ole valmis muuttamaan tapojasi, vaan sinnittelet itsekurin varassa

”En ole onnistunut elämäntapamuutoksessa, koska minulla on niin huono itsekuri…”

Väärin. Et ole onnistunut muutoksessasi, koska et ole valmis tekemään muutoksia päivittäisiin tapoihisi.

Elämäntapamuutos tarkoittaa nimensä mukaisesti elämäntapojen muuttamista. Se tarkoittaa sitä, että muutat elämäsi suuntaa pysyvästi.

Se tarkoittaa sitä, että sinun tulee olla valmis opettelemaan uusia parempia tapoja. Mahdollisesti joudut myös luopumaan joistain vanhoista tavoistasi.

Niin kauan, kuin pyristelet eteenpäin pelkän itsekurin varassa, et tule koskaan onnistumaan elämäntapamuutoksessa.

Elämäntapamuutos EI tarkoita totaalista kieltäytymistä noutoruoasta ja herkuttelusta. Se ei tarkoita pakonomaista treenaamista ja liikkumista montaa kertaa viikossa. Elämäntapamuutos ei tarkoita sitä, ettetkö voisi silloin tällöin käydä juhlimassa tai valvoa yömyöhään.

Elämäntapamuutos ei tarkoita, ettetkö voisi nauttia elämästäsi.

Jos sinusta tuntuu, että koko homma on kiinni vain itsekuristasi, on sinulla väärät metodit muutoksen tekemiseksi.

Lue myös: Miten vaihtaa huono tapa parempaan?

4. Yrität muuttaa liian monta asiaa yhtä aikaa

Tämä liittyy osittain edelliseen kohtaan, mutta kaipasi mielestäni vielä muutaman erityishuomion.

Olet ehkä ennenkin kuullut, että muutoksia olisi fiksua tehdä hiljalleen ja yksi kerrallaan? Olet kuitenkin ehkä kärsimätön ja haluat näkyviä muutoksia nyt ja heti?

Jos nyt mietit elämääsi taaksepäin.. Kuinka monta kertaa olet aloittanut uuden dieetin ja ”elämäntapamuutosprojektin”? Kuinka monta kertaa olet päättänyt pudottaa painoasi uudestaan ja uudestaan?

Jos se pikadieetti ei tuonut sinulle pysyviä tuloksia aikaisemmin, miksi se toisi niitä nyt? Lopeta jojo -laihduttaminen ja päätä kerrankin tehdä asioita pitkäjänteisesti ja järkevästi niin, ettei sinun enää tarvitse aloittaa projektiasi alusta.

Tee pitkän tähtäimen suunnitelma ja tee muutoksia vähän kerrallaan. Opettele uusia parempia rutiineja arkeesi, jotka vievät sinut automaattisesti hiljalleen kohti tavoitettasi. Tee sellaisia muutoksia elämässäsi, joista tiedät pystyväsi pitämään kiinni.

Miltä sinusta tuntuisi, jos sinun ei tarvitsisi kerta toisensa jälkeen aloittaa uutta laihdutusprojektia?

Varmasti aika hyvältä.

Kuitenkin ainut tapa pysyvään muutokseen on tehdä pysyviä muutoksia. Nykyiset tapasi ovat tuoneet sinut tähän pisteeseen. Muodosta siis tapoja, jotka vievät sinua hiljalleen kohti haluamaasi.

Näin voit myöhemmin todeta uusien parempien tapojesi tuoneet sinut hetkeen, jossa kehonkoostumuksesi on parantunut, voit paremmin ja olet energisempi. Sen sijaan, että olet taas vuoden päästä samassa tilanteessa kuin tällä hetkellä.

Lue myös: 5 Vinkkiä sinulle, joka haluat pysyviä tuloksia

Mikä olisi pienin mahdollinen teko TÄNÄÄN, joka veisi sinua kohti tavoitettasi? Pohdi tätä kysymystä hetki ja vastaa siihen sitten mielessäsi. Kun keksit yhden pienen asian, tee se tänään. Se on ensimmäinen askeleesi kohti pysyvää muutosta.

5. Et muistuta itseäsi riittävästi siitä, miksi haluat tehdä elämäntapamuutoksen – tai ehkä et edes tiedä sitä

Kerroin artikkelin alkupuolella, mistä keskustelen omien asiakkaideni kanssa ensimmäisellä valmennustapaamisella. Keskustelemme heidän taustoistaan ja tavoitteistaan, jonka jälkeen kysyn aina JOKAISELTA asiakkaaltani – miksi haluat kyseistä asiaa? Miksi haluat muutosta?

Moni ei osaa vastata.

Sinun TÄYTYY tietää, miksi haluat muutosta. Sinun TÄYTYY myös muistuttaa siitä tasaisin väliajoin itseäsi. Kun tiedät MIKSI, sinun ei enää koskaan tarvitse etsiä motivaatiota muutokseen. 

Kun tiedät MIKSI, lähdet treenaamaan silloinkin, kun ei niin huvittaisi. Kun tiedät MIKSI, teet terveellistä ruokaa vaikka mielesi tekisi herkutella. Kun tiedät MIKSI, teet parempia valintoja – koska tiedät, mitä hyvää ne tuovat sinulle.

Kun tiedät MIKSI, jaksat jatkaa eteenpäin vastoinkäymisistä, epäonnistumisista ja haasteista huolimatta. Sinä tiedät, minkä tähden teet muutoksia, minkä tähden teet myös epämiellyttävältä tuntuvia asioita. Sinä myös tiedät, mitä hyvää muutokset tuovat elämääsi.

Mikä on sinun syysi elämäntapamuutoksen tekemiselle?

Lue myös: Saavuta haluamasi – aseta itsellesi konkreettinen tavoite

Continue Reading

Miten vaihtaa huono tapa parempaan?

Onko sinulla huonoja tapoja, joista haluaisit päästä eroon? Tai toisaalta, onko joitain hyviä tapoja, joita haluaisit opetella?

Haluaisitko esimerkiksi…

  • Lopettaa tupakanpolton?
  • Opetella syömään aamupalan?
  • Mennä aikaisemmin nukkumaan ja saada näin lisää unta?
  • Saada treenit osaksi arkeasi?
  • Lisätä kehonhuoltoa ja palauttavaa liikuntaa?

Tiedostat ehkä, että sinulla on jokin haitallinen / huono tapa, mutta et tiedä, miten pääsisit siitä eroon. Ehkä valvot iltaisin myöhään, vaikka tiedät että sinun täytyy herätä aikaisin. Ehkä katsot mielestäsi liikaa Netflixiä, vaikka tiedät että sinun tulisi liikkua enemmän. Ehkä skippaat aamupalan, vaikka tiedät että jaksaisit tehdä paremmin töitä, olisit energisempi ja se auttaisi sinua painonhallinnassa.

Tavat saattavat olla todella tiukassa, vaikka tiedostaisimme tarpeen muutokselle. Muutos toisi jotain hyvää, mutta huonosta tavasta saattaa olla haastavaa päästä eroon. Toisaalta myös hyvät tavat ovat suhteellisen pysyviä.

Miksi tapoihin kannattaa kiinnittää huomiota?

”Jos haluat muuttaa elämäsi, sinun tarvitsee muuttaa jotain mitä teet päivittäin. Menestymisesi salaisuus piilee jokapäiväisissä rutiineissasi.” – John C. Maxwell

Tämä lause kiteyttää hyvin rutiinien ja tapojen merkityksen.

Sillä ei ole merkitystä, mitä teet silloin tällöin. Sillä on merkitystä, mitä teet päivittäin – toistuvasti ja säännöllisesti.

Annan sinulle esimerkin…

Syöt terveellisesti, treenaat pari kertaa viikossa ja nukut n. 7-9h yössä. Käytännössä juot 2-3l vettä, syöt reilusti kasviksia, riittävästi hyvälaatuista proteiinia ja hiilihydraatteja sekä hyviä rasvoja.

Harrastat sykettä nostavaa sekä lihaskuntoa parantavaa liikuntaa säännöllisesti muutaman kerran viikossa ja harrastat jonkin verran hyötyliikuntaa myös arjessasi. Teet noin 8 tuntia päivässä töitä ja viikonloppuisin nautit yhteisestä ajasta läheistesi kanssa.

Teet myös muita itsellesi merkityksellisiä ja mielekkäitä asioita. Ehkä luet kirjoja, soitat pianoa tai käyt elokuvissa. Arkesi on tasapainossa ja sinulla on aikaa ja energiaa tehdä itsellesi tärkeitä asioita ja koet elämäsi mielekkääksi.

Jos tämä kuvaa omaa tilannettasi, voit todennäköisesti ihan hyvin. Et koe itseäsi uupuneeksi ja väsyneeksi, olet normaalipainoinen, jaksat hyvin arjessasi ja pysyt energisenä ja terveenä.

Vai kuulostaako tämä enemmän utopialta?

Poikkeukset silloin tällöin eivät hetkauta vaakaa suuntaan tai toiseen, jos pääosin päivittäiset hyvät tavat pysyvät.

Saatat hyvin syödä joskus herkkuöverit, tehdä liikaa töitä, unohtaa käydä treenaamassa tai valvoa aamuviiteen. Työt saattavat valua viikonlopun puolelle, juhlissa tulee nautittua suunniteltua enemmän alkoholia tai lounasbuffetissa tulee haettua pari extra lautasellista ruokaa.

Nämä eivät kuitenkaan muserra terveyttäsi tai toimintakykyäsi, JOS NE EIVÄT OLE SINULLE RUTIINEJA, VAAN POIKKEUKSIA TAVANOMAISISTA TAVOISTASI.

Ja tässä onkin rutiinien ydin.

Päivittäiset tavat vievät sinua joko kohti terveellistä, hyvinvoivaa ja energistä arkea tai poispäin siitä. Silloin tällöin rutiineista poikkeaminen ei kaada kuppia nurin, mutta toistuessaan ne saattavat muodostua uusiksi rutiineiksi.

Jos nyt hetken mietit omaa elämääsi ja arkeasi – vievätkö sinun tämänhetkiset päivittäiset toimintatapasi kohti mieleistäsi hyvää elämää vai poispäin siitä?

Saatat ehkä tiedostaa itselläsi olevan joitain huonoja tapoja, joista haluaisit päästä eroon. Jos sinusta tuntuu, etteivät tämänhetkiset tapasi vie sinua haluamaasi suuntaan, on hyvä pysähtyä miettimään, mitä tavoille voisi tehdä.

Jotta voit vaihtaa huonon tavan parempaan, sinun täytyy ensin ymmärtää…

Miten tavat muodostuvat?

Tapojen muodostuminen voi olla monen tekijän summa, mutta usein ne seuraavat samanlaista kaavaa:

  1. Merkki / triggeri (esim. väsymys)
  2. Tapa / rutiini (esim. tupakanpoltto)
  3. Palkinto (esim. tauko)

Rutiinien ”kaava” on aina sama. Ensin tulee ”triggeri”, joka laukaisee rutiinin. Triggeri voi käytännössä olla ihan mikä tahansa: kellonaika, herääminen, töiden lopettaminen, ääni, tietty toiminta jne..

Triggeri on siis se, jonka jälkeen toimit tietyn tavan mukaisesti eli teet jonkun tietyn rutiinin. Käytännössä rutiini on se, miten reagoit aikaisempaan ”merkkiin”.

Palkinto on se, mitä saat tavastasi. Esimerkiksi tupakanpolttajalle palkinto voi olla tauko töistä. Jos taas illalla tulee valvottua katsoen sarjoja Netflixistä, on triggeri ilta, rutiini Netflixin katsominen ja palkintona voi olla esimerkiksi rentoutuminen pitkän päivän jälkeen.

Näin vaihdat huonon tavan parempaan

Kun tiedät, miten tavat muodostuvat, pystyt muokkaamaan huonoja tapoja paremmiksi.

Ensimmäinen tehtäväsi on tunnistaa ”triggeri”, joka laukaisee huonon tapasi.

Mikä laukaisee sinussa esimerkiksi halun herkutella? Onko se tv:n katsominen? Kahvin juominen? Junalla matkustaminen?

Toinen tehtäväsi on miettiä, minkä ”palkinnon” saat herkuttelusta. Onko se rentoutuminen tai hetkellinen hyvän olon tunne? Onko se tylsyyden tappaminen? Onko se jotain ihan muuta?

Kun tunnistat edellä mainitut, on sinulla mahdollisuus lähteä muuttamaan TAPAA triggerin ja palkinnon ”välissä”.

Jatketaan esimerkillä suoraan elävästä elämästä.. 😀

Junalla matkustaminen (triggeri) –> jogurttipähkinöiden syöminen (tapa/rutiini) –> aika menee matkustaessa nopeammin (palkinto)

Kyllä. Joskus matkustaessani enemmän junalla huomasin, että ostan lähes poikkeuksetta junaan evääksi jogurttipähkinöitä (ne ovat yhtiä lempiherkkujani..). En vielä silloin ymmärtänyt rutiineista niin paljon kun nykyään, mutta tein silti huomion tästä huonosta tavasta (silloin nimittäin tuli matkustettua lähes viikoittain junalla..).

Nykyään matkustan junalla huomattavasti harvemmin, mutta huomaan edelleen mieleni tekevän jogurttipähkinöitä, kun lähden reissuun. 😀 Voisin kuitenkin pyrkiä halutessani muokkaamaan tapaa vaihtamalla uuden rutiinin vanhan tilalle.

HUOM! Oleellista on kuitenkin se, että uusi rutiini tuo saman ”palkinnon” kuin alkuperäinen rutiini.

Tässä esimerkki (jota voisin itse kokeilla):

Junalla matkustaminen (triggeri) –> kirjan lukeminen / äänikirjan kuunteleminen (uusi tapa/rutiini) –> aika menee matkustaessa nopeammin (palkinto)

Nykyään matkustan niin harvoin, etten koe vanhaakaan rutiinia enää niin ongelmalliseksi, koska silloin tällöin herkuttelu on mielestäni täysin ok. Kuitenkin jos matkustaisin useammin, haluaisin muokata rutiinia, koska tiedän ettei jogurttipähkinät ole herkkuna sieltä kevyimmästä päästä.. 😀

Samalla tavalla myös sinulla on mahdollisuus muokata huonoksi kokemaasi tapaa / rutiinia.

Eli kertauksena…

  1. Mieti, minkä tavan haluat muuttaa? Mistä tavasta haluaisit päästä eroon?
  2. Etsi ”triggeri” / merkki, joka laukaisee kyseisen rutiinin
  3. Mieti, minkä ”palkinnon” saat rutiinista
  4. Mieti, mikä muu tapa voisi tuoda saman palkinnon kuin huono tapasi? Millainen tapa veisi sinua kohti haluamaasi? Millainen tapa tekisi sinulle hyvää verrattuna aikaisempaan?
  5. Kokeile vaihtaa tapa toiseen!

Jos pidit artikkelista, olisin iloinen jos jakaisit sen eteenpäin sosiaalisessa mediassa.<3 #kiitos

Tsemppiä uusien parempien tapojen muodostamiseen!

Continue Reading

Nämä 4 asiaa sinun tulee tietää, kun aloitat elämäntapamuutoksen

Huippua, että olet päättänyt muuttaa elämäsi suuntaa! Olet ottanut tärkeän askeleen tehdessäsi tuon päätöksen ja toivon todella, että muutoksesi tuo paljon hyvää elämääsi.

Tiedän, ettei elämäntapamuutoksen tekeminen ole aina helppoa. Tapojen muuttaminen on kuitenkin mahdollista. Haluan auttaa sinua matkallasi kohti terveellisempää elämää ja siksi toivon, että luet tämän artikkelin loppuun saakka. Se vie vain muutaman minuutin aikaasi, mutta se voi auttaa sinua saavuttamaan tavoitteesi!

Uusien tapojen on tarkoitus jäädä elämääsi pysyvästi – mieti, millä tavalla olet valmis elämään koko loppuelämäsi

Elämäntapamuutos tarkoittaa nimensä mukaisesti omien elämäntapojen muuttamista. Hyviä muutoksia voivat olla esimerkiksi kasvisten lisääminen ruokavalioon, aikaisemmat nukkumaanmenoajat, arkiliikunnan lisääminen tai alkoholin vähentäminen. Elämäntapamuutos ei tarkoita, ettet saisi nauttia elämästäsi – päin vastoin.

Elämäntapamuutoksen myötä olet terveempi ja voit paremmin. Sinulla on myös enemmän energiaa tehdä itsellesi tärkeitä asioita – esimerkiksi leikkiä lastesi kanssa. Sinun ei myöskään tarvitse luopua esimerkiksi sokerista tai alkoholista kokonaan, ellet halua – voit myös opetella vähentämään niiden käyttöä. Se voi olla uusi parempi tapa siinä missä totaalikieltäytyminenkin.

Jotta voisit elää uusien tapojesi kanssa pidempään kuin muutaman kuukauden, muutosten tulee olla sinun elämääsi ja arkeesi sopivia. Unohda heti alkuun kilpaurheilijan harjoitusmäärät ja pelkän salaatin puputtaminen. Panosta itsellesi mieluisaan liikuntalajiin 2-3 kertaa viikossa, lisää arkiliikuntaa, keskity ruoan laatuun ja tee muita parempia valintoja hyvinvointisi eteen. Tee sellaisia muutoksia, joita sinun elämäntilanteessasi on mahdollista noudattaa.

Unohda täydellisyyteen pyrkiminen – vanhoihin tapoihin palaaminen ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista

Elämäntapamuutoksen pohjimmainen ajatus on (toivottavasti) tehdä parempia valintoja sinun hyvinvointisi edistämiseksi. Unohda terveellisten elämäntapojen suorittaminen, sillä täydellisyyteen pyrkiminen ei ole terveellistä. Se ei myöskään tuo sinulle haluamaasi hyvää oloa.

En usko, että kukaan onnistuu muuttamaan elämäntapojaan yhdessä yössä. ”Repsahdukset” kuuluvat asiaan. Jos palaat väliaikaisesti vanhoihin tapoihisi, ei se haittaa. Jatka vain matkaasi siitä, mihin jäit. Vanhoihin tapoihin palaaminen väliaikaisesti ei tarkoita automaattisesti epäonnistumista.

Epäonnistut vain, jos päätät luovuttaa.

Elämäntapamuutos ei ole vain laihduttamista

Elämäntapamuutos yhdistetään lähes poikkeuksetta painonpudotukseen. Eikä siinä mitään – usein elämäntapojen muuttaminen terveellisempään suuntaan pudottaakin kiloja, jos niitä on aikaisemmilla elämäntavoilla päässyt kertymään.

On kuitenkin tärkeää, ettet sekoita elämäntapamuutosta ja painonpudotusta automaattisesti keskenään. Elämäntapamuutos voi olla paljon muutakin – älä siis mittaa onnistumistasi pelkästään pudotettujen kilojen avulla. Pienempi vaakalukema ei ole ainut asia, joka kertoo sinun olevan matkalla oikeaan suuntaan.

Tulet saavuttamaan matkallasi paljon muutakin, kuin kapeamman vyötärönympäryksen

Elämäntapamuutoksen myötä saatat tulevaisuudessa jaksaa paremmin töissä. Tulet myös saamaan lisää energiaa arkeesi. Et ehkä hengästy niin paljoa portaissa. Tulet pysymään terveempänä, sairastelet vähemmän. Olosi tulee olemaan kevyempi, eivätkä arjen askereet ehkä tunnu enää niin raskailta.

Muista fiilistellä myös edellä mainittuja asioita. Ne ovat merkkejä siitä, että olet matkalla oikeaan suuntaan. Iloitse pienistäkin onnistumisista ja muista nauttia matkastasi. Elämäntapamuutoksen ei tarvitse olla kituuttamista ja kaikista nautinnoista luopumista. Parhaimmillaan se tuo paljon hyvää elämääsi.

Työtä muutosten eteen on kuitenkin tehtävä. Harvoin mitään hyvää saa täysin ilmaiseksi.

Minä kuitenkin tiedän, että sinulla on mahdollisuus onnistua.

Kuvat: Antti Toivanen

 

Continue Reading

Milloin on oikea aika aloittaa elämäntapamuutos?

Oletko miettinyt elämäntapamuutoksen aloittamista? Älä mieti enää, vaan aloita se tänään.

”Kyllä minä muuten, mutta juuri nyt ei ole aikaa..”
”Nyt on huono hetki, kun on tuo pikkujoulukausi edessä..”
”Ehkä sitten joulun ja uuden vuoden jälkeen..”

Jos edellä olevat lauseet kuulostavat omilta mietteiltäsi, pysähdy hetkeksi ja mieti seuraavaa. Mitä elämäntapamuutos sinulle todella tarkoittaa? Eikö muutoksen idea ole oppia elämään terveellisemmin koko loppuelämäsi ajan? Ei vain seuraavat kaksi kuukautta?

Kyllä se pikkujoulukausi tulee ensi vuonnakin. Joka kesä on festareita, joka vuosi ystävät ja sukulaiset täyttävät vuosia, joka vuosi on jouluaatto ja uusi vuosi. Arjen kiireet tuskin tulevat poistumaan, sillä opinnot, työ ja perhe ovat ainakin jossain määrin pysyvä osa arkea jatkossakin. Harvalla on mahdollisuutta keskittää kaikkea aikaansa ja energiaansa pelkälle elämäntapamuutokselle. Eikä tarvitsekaan.

Älä odota täydellistä hetkeä, sillä sellaista tuskin tulee vastaan

Elämäntapamuutos ei vaadi hurjia määriä liikuntaa, tiukkaa ruokavaliota tai kurinalaista elämää. Elämäntapamuutoksessa on kyse paremmista arjen valinnoista. Miksi siirtäisit muutosten aloittamisen ensi maanantaihin tai tammikuuhun, kun voit tehdä parempia valintoja jo tänään?

Voit esimerkiksi päättää meneväsi tänään aikaisemmin nukkumaan. Voit ehkä jättää suklaapatukan ostamatta päivän kauppareissulla. Voit opetella syömään aamupalaa tai juomaan enemmän vettä päivän aikana. Voit käydä läpikaupassa kävellen tai valita portaat hissin sijasta. Valitse sinulle sopiva, riittävän helppoa tapa aloittaa. Kunhan aloitat.

Ota tarpeeksi pieniä ja helppoja askelia eteenpäin. Älä tee elämäntapamuutoksesta itsellesi suurta ja pelottavaa mörköä. Älä yritä muuttaa koko elämääsi yhdellä kertaa, vaan anna itsellesi aikaa uusien tapojen oppimiseen. Vaikka muuttaisit vain yhden asian joka viikko, voi elämäsi olla hyvin erilaista vuoden päästä.

Elämäntapamuutoksen idea on se, että opettelet parempia tapoja koko loppuelämäksesi. Muutosten siis täytyy olla sellaisia, joita pystyt todella noudattamaan loppuelämäsi ajan

Toki joissain elämäntilanteissa on hyvä miettiä, onko muutoksen aloittaminen ajankohtaista. Näitä voisi olla esimerkiksi läheisen kuolema tai vakava sairastuminen. Kuitenkaan esimerkiksi työpaikan pikkujoulut eivät mielestäni estä elämäntapamuutoksen aloittamista, sillä kaiken maailman kissanristiäisiä tulee kuitenkin vuoden ympäri.

Eikä elämäntapamuutoksen aloittaminen tarkoita sitä, ettetkö voisi pikkujouluissa paria joulutorttua tai lasillista terästettyä glögiä maistaa. Kyse on kuitenkin kokonaisuudesta. Ei se elämäntapamuutos yksiin pikkujouluihin kaadu, mutta kannattaa toki miettiä onko terveyttä ja hyvinvointia edistävää kitata alkoholia kaksin käsin koko marras-joulukuun ajan. Vai voisiko jotkut juhlat viettääkin selvin päin?

Elämäntapamuutoksessa on kyse on tasapainosta

Toisinaan joulutortun syöminen tai leffaillan karkkipussi on ihan jees, eikä se kenenkään vyötärölle saman tien vararenkaaksi ilmesty saati terveyttä vaaranna. Toisinaan kuitenkin voi myös jättää ne leffaeväät ostamatta ja nauttia illasta ihan vaan oman kullan kainalossa.

Tee parempia valintoja itsesi vuoksi. Tee parempia valintoja, jotta voisit paremmin, olisit energisempi, itsevarmempi ja terveempi. Tee parempia valintoja, jotta jaksaisit paremmin arjessa. Tee parempia valintoja, koska ne tekevät sinulle hyvää.

Aloita elämäntapamuutoksesi tänään, ja olet huomenna jo askeleen lähempänä haluamaasi elämää.

Kuva: Antti Toivanen

 

Continue Reading