5 Vinkkiä, joiden avulla et enää sabotoi painonpudotusta

Teetkö paljon töitä painonpudotuksen eteen, mutta jostain syystä et vain saavuta tavoitettasi? Liikut paljon, syöt terveellisesti, nukut riittävästi ja koet muutenkin tekeväsi kaiken oikein, mutta silti paino paino ei putoa? Mikä avuksi?

On muutamia asioita, joiden avulla saatat huomaamattasi sabotoida painonpudotustasi. Kerron tänään sinulle 5 yleistä mokaa, jotka saattavat estää sinua onnistumasta.

5 Vinkkiä, joiden avulla et enää sabotoi painonpudotustasi

Olet ehkä yrittänyt pudottaa painoasi vuodesta toiseen ja aloittanut monta uutta dieettiä ja treeniohjelmaa. Olet silti samassa tilanteessa, jossa olit muutama vuosi sitten.

Tiedän, että tilanne voi tuntua sinusta todella turhauttavalta. Työskentelen päivittäin kaltaistesi ihmisten kanssa. Kuulen heidän puheestaan sekä näen heidän ilmeistään ja eleistään sen ärsytyksen ja pahan olon, joka monista epäonnistuneista painonpudotusprojekteista on seurannut.

Ei ole sinun vikasi, ettet ole onnistunut saavuttamaan tavoitettasi. Sinulla saattaa vain olla virheellistä tietoa siitä, mikä todella toimii ja mikä ei toimi painonpudotuksen suhteen. Toivon, että pystyn auttamaan sinua löytämään sudenkuopat, joita et ole ehkä aikaisemmin huomannut.

1. Älä aloita laihduttamista pussikeittokuurilla tai muulla pikaratkaisulla

Starttaatko painonpudotuksesi aina radikaalisti karsimalla ruokavaliosta kaiken ”ylimääräisen”? Aloitatko aina uuden kaalikeittodieetin, rasvanpolttopilleripaketin tai muun hömpötyksen?

Älä tee niin.

Ajattelet ehkä saavasi motivaatiota, kun painosi putoaa heti alussa nopeasti. Kuurin jälkeen sitten ”aloitat terveellisemmän elämän ja opettelet syömään kasviksia, aloitat uuden liikuntaharrastuksen ja menet aikaisemmin nukkumaan..”.

Noh, jos olet tällaista metodia testannut, tiedät varmasti miten siinä lopulta käy. Terveellisempien elämäntapojen omaksuminen sairaaladieetin jälkeen ei olekaan niin helppoa, kuin aluksi kuvittelit.

Kroppasi huutaa nopeaa energiaa ja olosi on rättiväsynyt, kun elimistön kaikki energiavarastot huutavat tyhjyyttään. Olo ei olekaan niin kevyt ja energinen kuin sinulle luvattiin.

Toisin sanoen painon lisäksi putoaa usein vireystila ja jaksaminen, jollon elämäntapamuutoksesi tyssää kuin seinään heti kättelyssä. Vaaka myös heilahtaa heti ensimmäisen normaalin aterian jälkeen ylöspäin ja olet nopeasti takaisin lähtötilanteessa.

Vaikka nopea painonpudotus houkuttelisi, älä sorru pikaratkaisuihin. Ne tekevät pitkässä juoksussa painonpudotuksesta ja painonhallinnasta sinulle vain entistä haastavampaa.

2. Keskity lisäämään hyviä asioita ruokavalioosi sen sijaan, että vähentäisit huonoja

Älä karsi ensimmäisenä kaikkea ”ylimääräistä” ruokavaliostasi, vaan kokeile tällä kertaa toista lähestymistapaa.

Ala lisäämään hyviä juttuja ruokavalioosi (sekä arkeesi muutenkin).

Lisää kasviksia, marjoja ja hedelmiä sekä sopivasti pehmeiden rasvojen lähteitä kuten pähkinöitä, kasviöljyjä ja rasvaista kalaa ruokavalioosi. Lisää vedenjuontia, arkiliikuntaa sekä yöunesi määrää.

Näillä pääset jo pitkälle.

Jos olet syönyt ”hieman rennommalla otteella” ja ruokavaliosi on koostunut lähinnä noutoruoasta ja herkuttelusta, totaalinen muutos heti ei ole tarpeen – eikä usein järkevääkään. Jos karsit karkit, sipsit, leivonnaiset ja roskaruoan ruokavaliostasi, mitä jää jäljelle?

Energiansaantisi saattaa pudota pahimmillaan jopa monta tuhatta kilokaloria, jos yhtäkkiä syötkin pelkkää kanasalaattia. Nälkä on hirmuinen ja dieetissä pysyminen vaatii hurjasti resursseja, mitä sinulla ei välttämättä ole käytössäsi. Lopputuloksen voit arvata.

3. Opettele pysyviä rutiineja

Kehonkoostumus on seurausta elämäntavoistasi pitkällä aikajänteellä. Jos paino nousee hiljalleen vuosi vuodelta, on elämäntavoissasi todennäköisesti hieman parantamisen varaa.

Tietysti on erilaisia sairauksia, jotka saattavat sekoittaa aineenvaihduntaa ja hormonitoimintaa. Suurimmalla osalla ei kuitenkaan ole sairautta ylipainon taustalla, vaan painon nouseminen johtuu huonoista ruokailutottumuksista, vähäisestä liikkumisesta, lyhyistä yöunista, stressistä, alkoholinkäytöstä jne.

Harvoin kyse on kuitenkaan siitä, ettetkö tietäisi, mitä sinun pitää tehdä. Haaste onkin siinä, miten viet asiat käytäntöön.

Jos haluat saada painosi putoamaan (ja myös pysymään saavutetussa painossa), sinun täytyy tehdä muutoksia pysyvästi omiin elämäntapoihisi. Nykyiset elämäntapasi ovat tuoneet sinut tähän pisteeseen, jolloin ilman muutoksia päivittäisessä toiminnassasi et tule saavuttamaan pysyviä tuloksia.

Todennäköisesti huolehdit hammasterveydestäsi pesemällä hampaasi aamuin ja illoin? Olet toistanut tätä rutiinia niin pitkään, ettet edes kyseenalaista sitä. Teet sen jokaisena aamuna ja iltana, vaikka aina ei huvittaisikaan, eikö totta?

Samalla tavalla terveellisemmät elämäntavat tulisi ujuttaa arjeen – pysyviksi rutiineiksi.

Omia päivittäisiä hyvinvointirutiineitani ovat muun muassa ison vesilasin juominen aamuisin heti herättyäni, tasaisesta ateriarytmistä huolehtiminen (mikä edellyttää suunnitelmallisuutta ja kalenterin hallintaa) sekä liikkuminen päivittäin jollain tavalla (joko treenaten kuntosalilla tai vaihtoehtoisesti hyötyliikunnan muodossa kotitöitä tehden, kaupassa käyden kävellen tai pienen venyttelyhetken pitäminen).

Jos haluat tietää miten viet asiat käytäntöön, saat konkreettisia työkaluja uusien rutiinien opetteluun 21 -päivän muutosmetodi -valmennuksesta.

4. Luota prosessiin

Tiedät varmasti sen tunteen, kun paino putoaa alussa mukavaa tahtia alaspäin. Fiilis on korkealla ja olet innoissasi, että päätit aloittaa elämäntapamuutoksen. Jes!

Ja sitten se tulee vastaan.. Tasannevaihe.

Paino jumittaa. Teet kaiken ihan samalla tavalla, kuin aikaisemminkin. Silti tulosta ei enää tulekaan, ei sitten millään. Pahus! Mitäs nyt sitten?

Tässä vaiheessa sinulla on kaksi vaihtoehtoa..

1. Istahdat sohvalle, otat suklaalevyn käteesi ja pistelet sen poskeesi samalla kun pyyhit kyyneleitä poskiltasi. ”Taaskaan tästä ei tullut mitään..”, ajattelet: ”..minut on vain luotu epäonnistumaan.”

Tai sitten vaihtoehto kaksi..

2. Et tee mitään. Hyväksyt tilanteen, etkä ota asiasta turhaa stressiä. Jatkat samalla tavalla kuin tähänkin asti, hyvällä fiiliksellä. Teet suunnittelemasi lenkin raikkaassa ulkoilmassa ja syöt iltapalaksi jotain hyvää ja terveellistä.

Kuulostaa ehkä hullulta, mutta suurin osa päätyy vaihtoehtoon yksi. Ehkä sinäkin olet joskus sortunut ajattelemaan, että ”eihän tästä nyt kuitenkaan tule mitään, niin ei sillä nyt enää ole väliä..” tai ”en minä kuitenkaan onnistu, niin antaa nyt mennä..”.

Se, miten ajattelet itsestäsi, onkin huomattavan isossa osassa onnistumistasi (tai epäonnistumistasi). Ajatukset ohjaavat kaikkea toimintaamme. Iso osa elämäntapamuutoksesta tehdään korvien välissä.

Myös ajatuksia pystyy työstämään kohti pysyvämpää muutosta. Saat tähänkin vinkkejä 21 -päivän muutosmetodi -valmennuksessa.

Tasannevaiheita tulee kaikille jossain vaiheessa painonpudotusta. Uskalla luottaa prosessiin. Älä luovuta, vaikka tilanne vaikuttaisi lopulliselta. Sitä se ei nimittäin koskaan ole.

Usein paino lähtee kyllä taas laskusuuntaan, kun vain jatkat hyvien muutosten tekemistä. Älä siis luovuta vaikka välillä tulisi tasannvaihe tai takapakkiakin! Se kuluu asiaan. Onnistujat erottuvat sillä, että he jatkavat haasteista huolimatta eteenpäin.

5. Ota ammattilainen avuksesi

Tuntuuko sinusta, että hyvistä yrityksistäsi huolimatta et saavuta tavoitettasi? Älä jää asian kanssa yksin.

Sinullakin on mahdollisuus onnistua.

Itseään on haastavaa arvioida objektiivisesti. Omalle tekemiselleen sokeutuu. Minäkin sokeuduin omalle syömiselleni ja harjoittelulleni, kun valmensin itse itseäni. Tulosta kyllä tuli, mutta aloittaessani yhteistyön nykyisen valmentajani kanssa tulokset ovat nousseet ihan uudelle tasolle.

Ulkopuolinen näkee tilanteesi usein eri tavalla, kuin sinä itse. Siksi saatatkin huomaamattasi sabotoida painonpudotustasi tavalla, jota et vain itse huomaa. Ammattilainen osaa antaa arvioida tilannettasi kokonaisvaltaisesti ja antaa sinulle tarvittavat eväät muutoksen tekemiseksi.

Lue myös: CASE STUDY: Asiakkaan 5 kilon laihdutus

Sinua saattaa kiinnostaa myös

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *